Koiranhoito

Ansaitse rahaa hoitamalla koiria ja muita lemmikkieläimiä, yleensä omistajan poissa ollessa. Suurin osa hoitotehtävistä varsinkin kaupunkialueella on koirien ulkoiluttamista, mutta etenkin viikonloppuisin tai lomamatkojen aikana koiranhoidon tehtäviin kuuluu koiran pitempiaikainen täysihoito joko lemmikin omistajan tai koiranhoitajan kotona. Toisinaan tarvitaan apua koiranäyttelyssä tai koulutuskentällä. Kissojen ja muiden pienten lemmikkieläinten ruokkiminen ja hoito soveltuvat myös koiranhoito tehtäviksi. koiranhoitajana toimiminen on mukava tapa harrastaa koiria, vaikka kotiin ei koiraa voisikaan ottaa.

Miten pääsee 4H-koiranhoitajaksi?

4H-Koiranhoitajana voi toimia 14 vuotta täyttänyt tai samana vuonna täyttävä 4H-nuori, joka on suorittanut 4H-yhdistyksessä järjestettävän 4H-koiranhoitaja koulutuksen. Koulutuksessa opetellaan koiran perushoitoa sekä teoriassa että käytännössä. Hyödyllisiä harjoitustehtäviä on lisäksi koottu 4H-liiton TOP-tehtäväpankkiin. Näitä tehtäviä suorittamalla voi syventää tietämystään koiramaailmasta.

Koulutuksien alkamisajankohdista ja hinnoista kerrotaan sivuillamme.

 

 

Tarvitsetko koirallesi hoitajaa?

Ota yhteyttä!